Huoneet

Huoneet

PANKIN KAUHU

PANKIN KAUHU

Lappeenrannan Vanhan Kulma-Pankin johtaja tunnetaan kautta maan vaikutusvaltaisena, kokeneena ja varakkaana rahamiehenä. Villit nuoruusvuosien seikkailut Pohjois-Dakotassa, Australiassa ja Transilvaniassa kasvattivat Pankkiirille hyvän pesämunan, jonka sijoittelu eri valuuttoihin ja kohteisiin ovat kasvattaneet pankin omaisuuden maakunnan mittapuulla merkittäväksi.

Kovan miehen maineestaan huolimatta Pankkiiri tunnetaan merkittävänä lainanantajana. Lainan toivossa tekin saavutte varaamallenne ajalle pankkiin, mutta löydättekin paikalta vain kauhistuneen sihteeri-Veeran. Veera kertoo peloissaan, kuinka oli juuri vahvistamaisillaan seuraavaa tapaamisaikaa Pankkiirille, kun outo karjunta alkaa kaikua naapurihuoneesta holvin kovaäänisen pamahduksen jälkeen. Pian Pankkiirin henkilökohtaisen työhuoneen ovi lennähtää auki, ja vauhkoontuneesti karjuen, hullunkiilto silmissään pankkiiri ryntää huoneestaan ulos tönäisten Veeran tieltään kovakouraisesti. Samalla hän läimäisee toimistonsa oven lukkoon.

Kauhistunut Veera pyytää teitä tutkimaan mitä työhuoneessa on tapahtunut. Miksi holvin ovi paiskattiin kiinni? Miksi Pankkiiri näytti sekoavan? Entä mitä huoneessa tapahtui hetki sitten?

 

2-5:lle pelaajalle. Huomioithan ikärajamme K15, aikuisen seurassa K12.

VALTAKADUN ERAKKO

VALTAKADUN ERAKKO

Jos teet Lappeenrannan kaduilla gallupia, sanoisivat kaikki tietävänsä kyllä Pulu-Jaken. Tämä jokaisen lappeenrantalaisen tietämä, mutta harvojen tuntema persoona voidaan nähdä iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäsunnuntaisin puistonpenkillä Kirkkopuistossa syöttämässä rakkaita pulujaan. Monella onkin tunne, että siivekkäiden ystävien seura on nykyään Pulu-Jakelle ihmisten seuraa mieluisampaa. Vaikka Pulu-Jake harvoin on ystävällinen kenellekään tai millekään, ovat monet kuitenkin sitä mieltä että kaupungin kadut olisivat tylsempiä, hiljaisempia ja värittömämpiä ilman tätä hahmoa katukuvassa, työntelemässä ostoskärryjään paikasta paikkaan valkoisessa laboratoriotakissaan.

Aiemmin kovin harmittomana esiintynyt Jake on kuitenkin viime aikoina käyttäytynyt astetta huolestuttavammin. Huhut ovat alkaneet kiertelemään, että roskien sijaan myös ihmisten omaisuus katoilee sankarin lähettyvillä. Pyöränsatulat, lastenrattaat sekä auton taustapeilit ovat viime aikoina hävinneet omituisesti juuri Pulu-Jaken paikallaolon jälkeen. Viimeinen niitti on kuitenkin koko kaupunkia riivaava varkausaalto, jossa pihalle parkkeeratut autot ovat ylikuumentuneet jäähdytysnesteen kadottua niistä yön aikana. Moni epäilee Pulu-Jakea tästäkin, vaikka poliisin on vaikea todistaa mitään. On vaikea käsittää, mitä luontoystävänä tunnettu Jake voisi tehdä jäähdytysnesteillä.

Olette nyt matkalla Pulu-Jaken ”kotipesään” selvittämään mitä on tekeillä. Miksi Pulu-Jake varastaa tavaroita ja mitä hän tekee niillä? Onko Jake vaaraksi, vai hyödyksi, lappeenrantalaisille? Minkälainen henkilö valkoisen takin alle oikeasti piiloutuu?

 

2-5:lle pelaajalle yhdessä huoneessa TAI 4-10:lle pelaajalle mittelönä, kahdessa eri huoneessa. Huomioithan ikärajamme K15, aikuisen seurassa K12.